tiistai 9. helmikuuta 2010

Naisellisuusliivit

Sukkanauhaliiveissa on sellainen hassu vaikutus,
että se saa naisellisuuden sykkimään,
vaikka tukka olisikin hieman likainen ja kynsilakka kynsistä puoliksi syöty.

Kaupungilla kävellessäkin pylly keinahtelee huomaamattaan puolelta toiselle,
tekisi mieli nostaa hameen helmat korviin
ja huutaa kaikkille sukkanauhojen puolesta.
(Katsokaa minua, katsokaa minun naistani!)

Pieni ja piilotettu juttu hameen alla saattaa pelastaa yhden päivän
ja yhden naiseuden.

Kiitos H&M:n satiinisille sukkanauhaliiveille,
jotka minäkin tilasin itselleni kahdessa eri värissä.


Ulkokahvi


Isosta mukista,
paljolla maidolla,
eikä koskaan loppuun asti juotuna.

Häpeän tunnustaa minusta löytyvän äitini piirteitä,
kun olen väsyneenä alkanut mikrottaa vanhaa ja kylmää kahvia.

Ja minä uskoin,
ettei minusta koskaan olisi siihen.



Talvi on siitä puuduttavaa,
että melkein kaikki kenkäni ovat talviunilla.

Liian liukasta,
liian lumista,
liian kylmää.

Pakko todeta,
että maiharit ovat jalankulkijan paras valinta.

Mutta niin pirun tylsät...

Haluan jo korkoa!
Punaisia, valkoisia, mustia.
Solkia, avonaisia kärkiä.
Timantteja, nyörejä.

Haluan kymmenen senttiä lisää pituutta.


Aamukahvi.



Paita: H&M
Kukkahame: Itse ompelemani
Sukkanauhat: Lindex
Kengät ja ulkotakki: Kirpputori
Kahvimuki: Paras mahdollinen kahvin täydelliseen nauttimiseen



Punaiset paholaiseni,
tissieni uusimmat ystävät:
Tasselit.

Ja ensiviikon keikkamme Huittisten Seurahuoneella lähestyy.

Tutustuminen tasselien ja tissieni kanssa sujuu toistaiseksi hyvin.

Enpä olisi joskus voinut kuvitella tätäkään.

1 kommentti:

miljoona unelmaa